Kanelimamman herkut

24.08.2021


Meiltä löytyy myös ihania herkkuja Kanelimammalta. Kanelimamman tuotteet ovat mitä ihastuttavimpia lahjoja ja maistuvat kyllä taivalliselta myös ihan omaan suuhun! Mitä ihaninta ne on tietysti valmistettu ilman palmuöljyä!

Kanelimamman juuret ovat Pohjois-Karjalan metsissä, suomalaisessa designissa ja nostalgisessa mummolatunnelmassa. 


Vanhanajan voitoffee

Kanelimamman perustaja Hanne kertoo, että rakasti toffeeta jo lapsena, ja teki sitä itse äidin vanhalla valurautapannulla. "Toisinaan käärin toffeet paperiin, koristelin kiiltokuvilla ja myin niitä torilla. Kanelimamman Vanhanajan voitoffee valmistetaan tällä samalla lapsuuden reseptillä. Ystävieni avulla löysin valmistajaksi pienen ja perinteikkään makeistehtaan pittoreskistä pikkukylästä keskeltä puolalaista maaseutua.

Puola on kuuluisa kermakaramelleistaan, "lehmäkarkeista", mutta minä halusin hieman sitkeämmän mutta silti hampaisiin tarttumattoman koostumuksen. Toffee valmistetaan aidosta voista, ja siksi se maistuu yhtä hyvältä kuin lapsuudessani!!"

Voimme täällä Mielitietyssänikin todeta, että nämä vievät kielen mennessään!



Suklaa

Kanelimamman suklaat, kuten muutkin herkut, ovat palmuöljyttömiä. Huolella valitut herkut on pakattu tyylikkäisiin lahjapakkauksiin.


Suklaatryffelit

Kanelimamman Hanne kertoo etsineensä  pitkään suklaata, joka maistuisi hyvältä eikä sisältäisi palmuöljyä. "Lopulta löysin ranskalaisen suklaatehtaan, joka valmistaa aivan taivaallisen hyviä, suussa sulavan pehmeitä suklaatryffeleitä ilman palmuöljyä." Suklaatryffelit pakataan Suomessa, kuten muutkin Kanelimamman herkut.



Mausteet

kanelimamma tarjoaa myös laadukkaat ja riittoisat mausteet ilman lisäaineita

Kanelimamman mausteet ovat laadukkaita premium-tason tuotteita, jotka myydään riittoisissa ja ekologisissa kartonkipakkauksissa. Kanelimamma tekee yhteistyötä luotettavan eurooppalaisen tukkurin kanssa.

Kanelimamman mausteet sisältävät vain puhtaita mausteita tai yrttejä sekä joskus ripauksen suolaa tai sokeria, eivät muuta. Kanelimamman mausteet eivät koskaan sisällä natriumglutamaattia tai muitakaan aromivahventeita, eivätkä halpoja täyteaineita, kuten peruna- tai maissitärkkelystä.

Esimerkiksi Kanelimamman kaneli on laadukasta ceyloninkanelia. Useimmiten marketeissa myytävä kaneli on kassia- eli kiinankanelia, joka sisältää paljon maksalle haitallista kumariinia. Kun käytät leivonnassa ja ruuanlaitossa luontaisesti kumariinitonta ceyloninkanelia, voit huoletta antaa lastenkin herkutella korvapuusteilla tai lisätä kanelia riisipuuron päälle.


Mausteita kuluu aina, joten Kanelimamman mausteet ovat loistava lahjaidea ystävälle, jolla on jo kaikkea. Kanelimamman nimikkokuvioin koristeltujen maustepakkausten sisällöstä riittää jopa viisi kertaa pidempään kuin tyypillisistä marketpakkauksista. Maustepakkauksen takaosassa on tilaa myös omalle tervehdyksellesi lahjan saajalle.

kanelimamma.com


Meistä täällä Mielitietyssä mausteet ovat myös mitä oivallisin tupaantuliainen uuteen kotiin. maustetta elämään! Tule tutustumaan ja ihastumaan Kanelimamman tuotteisiin paikan päälle Tornioon Mielitiettyni lifestyle shoppiin!